Näytetään tekstit, joissa on tunniste hyvä mieli. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hyvä mieli. Näytä kaikki tekstit

torstai 17. syyskuuta 2015

Kiitollisuudesta ja tyytyväisyydestä

Syyskuun alussa aloitin olemaan tyytyväinen. Syksy on ollut minulle aina jostain syystä uuden alkamisen aikaa, joten kesän päättyessä päästin irti murehtimisesta ja päätin olla onnellinen ja kiitollinen. Päädyn murehtimaan usein pitkään ja hartaasti, ja jopa asioista, joita ei ole vielä edes tapahtunut. Se on rasittava tapa ja joudun tekemään
kaikkeni päästäkseni siitä eroon. On päiviä, jolloin se sujuu luonnostaan ja päiviä, jolloin hampaita on kiristettävä, että muistaisi mitä on päättänyt. Toki se myös joskus unohtuu, mutta palautuu taas aikanaan mieleen.

Päätin olla kiitollinen siitä, miten hienon mahdollisuuden olen saanut, kun olen päässyt tutustumaan toisenlaiseen kulttuuriin sen todellisimmassa mahdollisessa ympäristössä. Se on paras mahdollinen tapa saada perspektiiviä ajankohtaisiin asioihin, jotka mustavalkoisuuden sijaan näyttäytyvät kaikissa mahdollisissa väreissä. Siinä samalla olen kiitollinen, kaikesta kivusta ja särystä huolimatta, että ennakkoluulojani, olettamuksiani ja tottumuksiani koetellaan. Että lyön päätäni siihen kuuluisaan seinään ja turhaudun – silloin on pakko ajatella asioita uudelleen ja haastaa itsensä asettumaan todella toisen asemaan. Toisaalta se vahvistaa niitä mielipiteitä ja asioita, jotka minulle todella ovat tärkeitä. Olen siis enemmän kuin onnellinen siitä, että näiden kokemusten kautta minusta tulee entistä enemmän minä. Että kykenen muodostamaan mielipiteitä omien, en muualta kuultujen tai joiltakin toisilta omaksuttujen ajatusten pohjalta.

Kiitollinen siitä, että tässä jos missä opin ymmärtämään erilaisia ihmisiä, jotka toimivat, ajattelevat ja elävät eri tavalla ja ovat kuitenkin lopulta niin samanlaisia. Olen oikein onnellinen siitä, että niin paljon hienoja ja uusia asioita on vielä edessäpäin ja täysin kokematta. Kiviä kääntämättä, paikkoja tutkimatta, ystäviä tapaamatta ja makuja maistamatta. Pelko ja ennakkoluulot estävät meitä oppimasta itsestämme ja toisistamme. Se saa meidät juoksemaan piiloon ja suojautumaan kilpiemme taakse. On luonnollista suojautua ja turvautua tuttuihin asioihin, mutta astumalla oman mukavuusalueen ulkopuolelle oppii maailmasta eniten ja samalla onnistumisen kokemuksetkin ovat todella mieleenpainuvia. Kyllä, se on todella uuvuttavaa, usein myös turhauttavaa ja ahdistavaakin, mutta ehdottoman avartavaa ja kannattavaa.


Tyytyväisyys on myös sen oivaltamista ja hyväksymistä, että kaikkea ei voi muuttaa. Kaikkea ei tarvitse toisaalta myöskään hyväksyä, mutta vain omaa asennoitumista ja suhtautumista asioihin voi lopulta muuttaa kaikista eniten ja sillä saa aikaan suurimpia muutoksia omassa hyvinvoinnissa. On mieltämuljauttavaa oivaltaa se pieni onnellinen ero, että vaikka asiat eivät niin suuresti muuttuneetkaan, minä muutuin!

tiistai 8. syyskuuta 2015

Rovinj

Sen kapeissa, sileiksi kuluneissa kivikaduissa oli jotakin taianomaista. Jopa turistien kansoittamina niiden käveleminen tuntui elämykseltä. Korkeat talot piilottelivat toinen toisiaan nurkkiensa ja sokkeloisuutensa takana. Seinät kohosivat korkeina kirkkaissa väreissä kirkkaansinistä taivasta vastaan. Pienet, toinen toistaan erilaisemmat taiteilijoiden ja käsityöläisten puodit saivat käsillätekijän huokailemaan. Meren huuhtelemat seinät olivat jo aikoja antaneet vedelle periksi, ja laivat keinuivat laineilla pärskien pisaroita rantatielle.

Kirkontornin rappuja oli noustu liian monta kertaa. Askeleista kuluneet askelmat natisivat ja saivat minut hikoilemaan. Loppumattomilta tuntuvien tikkaiden kipuaminen oli kuitenkin sen arvoista. Ylhäältä katsottuna kaupungin tiilikatot olivat kuin meren rantaan kudottu tilkkutäkki.

Satamassa oli laiskaa. Ilma, matalalla lentävät lokit, aallot ja aurinko. Suihkulähteen reunalla istuva joulupukki pyyhki hikeä aurinkolasiensa alta.

Laskeva aurinko värjäsi Rovinjin rantakadun raukean punaiseksi. Se sai ihmiset pysähtymään rannan varrelle, rakastuneet parit takertumaan tiukemmin toisiinsa ja ottamaan lukuisia valokuvia tuosta lumoavasta hetkestä.




















torstai 30. heinäkuuta 2015

Omituisille ihmisille tapahtuu erikoisia asioita...

On ollut yhtä ruikutusta viime aikoina, eikähän sitä jaksa kukaan pitkään. Parempia aikoja odotellessa ja ennen kaikkea niitä kohti mentäessä listasin mukavia, erikoisia ja ikimuistoisia asioita, joita täällä ollessa on tapahtunut.


Kuinka monta kertaa elämässään sitä joutuukin tilanteeseen, jossa...

... melot muovisella kajakilla avomerellä espanjalaisen kanssa, rantaudut leirintäalueen rantaan ja
menet uimaan alueen vieraille tarkoitettuun uima-altaaseen, jonne saat mennä tuosta vaan, koska tulet meren puolelta.

... osallistut paikallisen jalkapallojoukkueen 60-vuotisjuhlaan pelikentällä, jalkapalloveteraanit tarjoilevat pöytään leipää, lihaa, viiniä ja paistetun lampaanpään.

... saat kerätä kirsikoita suoraan puusta, jonne sinut on nostettu vartavasten kuormalavanosturilla.

... paistat tuoretta, paikallista maissia leirinuotiolla sirkkojen sirittäessä tähtitaivaan alla.

... pääset laulamaan ja soittamaan kitaraa taidegalleriaan yöllä sulkemisajan jälkeen.

... työskentelet vanhassa, nykyisin galleriakäytössä olevassa kappelissa, jonne katolinen pappi tulee tuulen nopeudella ja paasaa kroatiaksi miten taide on paholaisesta ja että alttaritaulua ei saa peittää (jälkeenpäin käännettynä), jolloin yrität selittää että kun en oikein puhu enkä ymmärrä tuota kroatiaa, ja että ei tietenkään saa peittää, mutta kun en ole sitä peittänyt enkä tiedä koko asiasta mitään ja kun ei meillä edelleenkään ole tuota yhteistä kieltä, ja pappi vain paasaa ja pyyhältää tiehensä yhtä nopeasti kuin saapuikin ja sinä vain istut niillä sijoillasi päätä raapien, että mitähän ihmettä tässä oikein tapahtui.

... yrität selittää kroatialaiselle poliitikolle miksi ilmainen kirjasto on hyvä asia.

... olet puhelimessa, itikka lentää silmään, josta saat silmätulehduksen, jonka takia joudut jälleen ensiapuklinikalle, josta saat voidetta, jonka käytön aikana auringossa olemista tulisi välttää, maassa jossa on kuumin kesä moneen vuoteen.

... perhonen istahtaa hiuksille.

... voit seurata salaman vuorelle sytyttämää tulipaloa suoraan parvekkeelta, ja tulipaloalue on ympyrän muotoinen.

... on niin kuuma, että taulut tippuvat seiniltä seinänpalanen mukanaan.

... istut polkupyörille tarkoitetussa junavaunussa slovakialaisten, italialaisten, slovenialaisten, portugalilaisten, ranskalaisten ja kroatialaisten kanssa. Suurin osa ihmisistä makoilee lattialla pitkin vaunua, ja juna pysähtyy jokaikisellä asemalla. Junaradan varressa on hautausmaa.

... syöt merestä puoli tuntia sitten käsin nostetuiden simpukoiden sisälmyksiä raakana, jotka näyttävät räältä ja maistuvat varmasti samalle, ja kehut että onpa todella herkullista. Nostaja on tyytyväinen, sinä tunnet äskeisen makuelämyksen kiipeilevän takaisin pitkin ruokatorvea...

... osallistut afrikkalaiseen tanssiesitykseen senegalilaisten tanssijoiden kanssa esiintymislavalla
yleisön edessä.