Rovinj

Sen kapeissa, sileiksi kuluneissa kivikaduissa oli jotakin taianomaista. Jopa turistien kansoittamina niiden käveleminen tuntui elämykseltä. Korkeat talot piilottelivat toinen toisiaan nurkkiensa ja sokkeloisuutensa takana. Seinät kohosivat korkeina kirkkaissa väreissä kirkkaansinistä taivasta vastaan. Pienet, toinen toistaan erilaisemmat taiteilijoiden ja käsityöläisten puodit saivat käsillätekijän huokailemaan. Meren huuhtelemat seinät olivat jo aikoja antaneet vedelle periksi, ja laivat keinuivat laineilla pärskien pisaroita rantatielle.

Kirkontornin rappuja oli noustu liian monta kertaa. Askeleista kuluneet askelmat natisivat ja saivat minut hikoilemaan. Loppumattomilta tuntuvien tikkaiden kipuaminen oli kuitenkin sen arvoista. Ylhäältä katsottuna kaupungin tiilikatot olivat kuin meren rantaan kudottu tilkkutäkki.

Satamassa oli laiskaa. Ilma, matalalla lentävät lokit, aallot ja aurinko. Suihkulähteen reunalla istuva joulupukki pyyhki hikeä aurinkolasiensa alta.

Laskeva aurinko värjäsi Rovinjin rantakadun raukean punaiseksi. Se sai ihmiset pysähtymään rannan varrelle, rakastuneet parit takertumaan tiukemmin toisiinsa ja ottamaan lukuisia valokuvia tuosta lumoavasta hetkestä.

Pieni infopaketti

Pyrin viimeiseen asti välttämään turisti-infopaketin kirjoittamista, sillä niitä löytyy netistä ja matkatoimistoista vaikka millä mitalla, mutta vähän sellainen teksti tästä nyt kuitenkin taisi tulla. Toisaalta, jos joku on suunnitellut kesälomamatkaa näille seuduille, voi tästä olla vähän apua, ja ainakin tiedätte keneltä kysyä lisää.


Ilmasto ja aurinko

Kesällä, joka ajoittuu samoille kuukausille kuin kotimaan kesä, aurinko paistaa 10 tuntia päivässä, ja lämpötila voi kohota useaksi päiväksi yli +30 asteeseen. Viimeisen pariviikkoisen olen pyörinyt sängyssäni ja haukkonut henkeäni kuin kala kuivalla maalla - toukokuun talvitakki päällä nukutusta yöstä tuntuu olevan pieni ikuisuus. Lämpö varastoituu taloihin ja kivikatuihin, joten riemua riittää aamuyöhön asti. Suomen kesän muutamat kuumat hellepäivät tuntuvat nyt jotenkin hellyttäviltä ja leppoisilta. Skandinaavinen keho tottuu tällaiseen erilaiseen ja kokonaisvaltaiseen kuumuuteen hitaasti. Tämän kesän jälkeen on varmasti helpompi ymmärtää Suomeen tulevia keski-eurooppalaisia, jotka palelevat kesälläkin.

Tuulet, jotka ovat nimeltään jugo ja pura, puhaltavat silloin tällöin, mutta harvemmin sisälle asti. Jugo tuo kostean leppeänä sateet ja pura viileämpänä kirkkaat ilmat. Elokuu on yleensä kuumin kuukausi, jolloin voi lillua +26-asteisessa merivedessä. Koko vuonna lämpötila on kymmenen asteen yläpuolella yli 260 päivää. Paras aika matkailla on kevät, alkukesä ja alkusyksy, jolloin on ennen kaikkea edullisempaa, mutta myös rauhallisempaa ja silti mukavan lämmintä. Läheisen rantakaupunki Rabacin hinnat ovat kirjaimellisesti nousseet silmissä nyt, kun ensimmäiset turistit ovat sen vallanneet.

Meri

Istrialla on 445 kilometriä rantaviivaa, ja merta täplittävät pienemmät ja isommat saaret, joista osa on asuttuja. Meren vesi on kirkasta. Se on todellakin niin kirkasta ja taivaan heijastamaa sinistä kuin ne uima-altaat, joista on kuvia jokaisen matkatoimiston esitteissä. Se ero kuitenkin näihin altaisiin on siinä, että kuvia ei tarvitse käsitellä jälkeenpäin. Hiekkarantoja Istrian alueella ei ole, vaan uimarannatkin ovat
kivikkoisia ja kallioisia. Uimarantojen läheisyydesssäkin on paljon niin kallioisia rantoja, että ne ovat koskemattomia. Jos on oikein mukavuudenhaluinen, rannalle kannattaa ottaa mukaan esimerkiksi retkeilypatja, sillä kivien asetteluun selän alla menee hetki. Enemmän kuitenkin suosittelen muovisia kenkiä, joita voi käyttää myös uidessa. Merisiilit ovat puhtaan veden merkki ja niitä voi olla myös uimarannoilla. Onneksi yhtään ei vielä ole ollut oman jalan pohjassa.

Rabacissa myydään (turistihinnoin tosin) muun muassa risteilymatkoja Venetsiaan, joka on maateitse noin 260 kilometrin päässä, laivalla varmasti alle puolet siitä. Veneen ja polkuveneen vuokraus, laitesukellus ja liitovarjo ovat suosittuja ja kokeilemisen arvoisia harrasteita. Sukeltamaan muuten pääsee hyvinkin edullisesti, kun ostaa marketista lasit ja snorkkelin. Vedessä vilistävät kalat, pohjan kivet ja äyriäiset välkkyvät kirkkaan veden läpi ja näyttävät varmasti vielä paremmalta pinnan alla.

Asuminen

Jotain pitäisi kertoa majoituksesta, mutta tästä osiosta en oikein osaa sanoa mitään. Itsellä kun on projektin puolesta Euroopan Unionin kustantama kerrostaloasunto kävelymatkan päässä työpaikalta. Siinä hämärtyy kyllä hintojen ohella elämän muutkin reaaliteetit, mutta sen murehtimisen aika ei todellakaan ole nyt. Koska Kroatia on kohtuullisen nuori matkailumaa, hotelleja on vielä melko vähän ainakin näillä seuduin. Rabacissa niitä toki on. Sen sijaan olen nähnyt kaikkialla pieniä sinisiä kylttejä, jotka ilmoittavat majoituksesta. Yksityiset vuokraavat huoneita asuntojensa yhteydestä tai kokonaisia matkailijoille tarkoitettuja villoja. Tästä linkistä saa vähän käsitystä majoituksen hintatasosta: http://www.holidayinistria.com/istria-private-accommodation.html Ajankohtaa vaihtamalla käy ilmi, että esimerkiksi syyskuussa on todellakin halvempaa asua missä tahansa majoituspaikassa kesäkuukausiin verrattuna.


Raha ja maksaminen

Kroatian rahayksikkö on kuna. Kirjoitushetkellä 1 euro vastaa 7,55 kunaa.
Tässä joitakin hintaesimerkkejä hintatason hahmottamiseksi:
- iso kahvi 8 kn (1,05e)
- iso olut 14 kn (1,85e)
- lasi viiniä 10 kn (1,30e)
- pizza 32-50 kn (4,20-6,60e)
- lounas (sis. salaatin, juoman ja jälkiruuan) 35 kn (4,65e)
- jäätävän hyvä jäätelöpallo 7 kn (0,90e Luojan kiitos Suomessa ei saa näin hyvää ja halvalla, koska en varmasti muuta tekisikään, kun söisin tätä ravintolassa valmistettua jäätelöä!)

Ruoka on selvästi edullisempaa, mutta esimerkiksi vaatekaupoissa vaatteet ovat vain hieman Suomen hintatason alapuolella. Pankkiautomaatteja on ainakin täällä suhteellisen pienessä Labinissa useita, ja useimmissa kaupoissa voi maksaa pankkikortilla. Pieniin putiikkeihin, kuten leipomoihin, joihin tutustumista lämmöllä suosittelen, kannattaa varata käteistä rahaa. Ravintolassa voi maksaa kortilla tai käteisellä. Porukalla ruokailevat saavat yhteisen laskun, jonka jakaminen onkin sitten hauskaa puuhaa, kun yleensäkään kenelläkään ei ole tasarahaa. Tipin jättäminen ei ole välttämätöntä, mutta hyvästä palvelusta voi aina kiittää henkilökuntaa.

Nettilähteinä käytetty http://www.holidayinistria.com/ sekä http://www.rantapallo.fi/kroatia/
Loput on koettua (keksittyä, no ei) ja kuultua.

Itsensä ylittämisestä

Ylitin itseni sunnuntaina. Osallistuin enimmäkseen vahingossa ja kielimuurista johtuen 15 kilometrin juoksukilpailuun. Jotenkin ymmärsin, että kyseessä on rentoa lenkkeilyä juosten tai kävellen hyvässä seurassa. Kun tiedustelin, että onko se vaikeakin reitti, sain tietää, ettei se suinkaan ole vaikea; vähän nousua aluksi, mutta loppumatka on helppoa alamäkeä. Selvä, ei kai siihen voi kuollakaan ja olenhan minä kävellyt ennenkin, joten nimi listalle ja menoksi! 

Kyllä, olen sinisilmäinen ja uskon mitä minulle sanotaan. Tässä se, mitä se kaikki todellisuudessa oli:

Lähtöpiste oli Rabacin rantakadulta, jossa jokaiselle osallistujalle jaettiin kilpailunumero. Sehän tarkoittaa sitä, että kyse on kuolemanvakavasta asiasta. Numero on yhtä kuin virallinen kilpailu. Kaikki muut osallistujat minua ja kohtalotoveriani Slovakiasta lukuun ottamatta kyllä tiesivät tämän täysin - muut viitisenkymmentä osallistujaa olivat asialle omistautuneita harrastajia tai kuka ties ammattilaisia. Kilpailun nimi oli Valamar Terra Magica ja se on ymmärtääkseni kuukausittain järjestettävä kisa. Tyhjentelin vaivihkaa reppuani, jonne olin varannut kaikenlaista mukavalla kävelyretkellä tarvittavaa tavaraa. Venyttelin ja puhisin niin kuin asiaan kuuluu. Valokuvaaja räpsi kuvia ja siinähän mekin poseerasimme hampaat välkkyen. 

Aurinko paistoi täysin pilvettömältä taivaalta ja varjossa oli suunnilleen 26 astetta lämmintä. Kuuma asfaltti teki olosta merestä ja tuulesta huolimatta tukalan. Ennen lähtöä sain selville sen verran, että ensimmäiset muutama sata metriä juostaan rantakadulla, jonka varrella ihmiset lekottelevat kuppiloissa ja nauttivat aurinkoisesta päivästä (niin kuin normaalit ihmiset sellaisena täydellisenä päivänä tekevät). Sovimme, että se pätkä juostaan ilman muuta. Tämän jälkeen alkaa 7 kilometrin nousu vuorelle, jonka jälkeen reitti tasoittuu ja helpottuu. Lopulta laskeudutaan vuorelta alas ja tämä olisi käytännössä helpoin osuus. Matkan varrella olisi kaksi virvoituspistettä viiden kilometrin välein. Tässä vaiheessa mietimme ystäväni kanssa, että voisimme vielä hypätä mereen.

Mereen ei kuitenkaan päästy vielä hyvin pitkään aikaan, sillä lähdön hetki koitti ja oli otettava jalat alle. Jäimme porukasta heti alkuun, mutta rantakatu juostiin, niin kuin oli päätetty. Työpaikkamme pomo oli mukanamme koko matkan ja ilman häntä olisimme varmasti hortoilemassa vuorilla vielä tänäkin päivänä. Nouseva osuus alkoi käytännössä heti. Alussa polku oli leveämpi, mutta se ei suinkaan ollut mikään pumpulinen pururata, vaan kivikkoinen ja kapea. Enimmäkseen se oli sellaista kinttupolkkua ja pelkkää rynttelikköä, että ei nähnyt edes eteensä. Nousu oli todella rankka, vaikka juoksusta ei voinut puhua edes nimeksi. 

Ensimmäiset viisi kilometriä olivat vaikeimmat. Vaikeita olivat myös seuraavat viisi ja varsinkin viimeiset viisi, enkä muista niistä juurikaan mitään. Olo oli yhtä aikaa huikea ja hirveä. Vuorelta näki kaikkialle, taivas oli sinisempi kuin koskaan, meri, violetit ja keltaiset kukat, kipu ja nautinto jokaisella askeleella, kurkussa jyskyttävä sydän ja mielessä vain yksi tavoite:maali.. Loppuun luvattu "helppo osuus" oli käytännössä jyrkkää louhikkoa, jota oli kipitettävä pienin askelin, ettei olisi kaatunut ja vierinyt rinnettä alas.

Ystävän tukeminen ja kannustaminen antoivat itselle voimia jatkaa yhtä paljon hän sai voimaa kannustuksestamme. Hänellä oli vaikeampaa, ja hän ylitti suurempia esteitä kuin minä. Kun jollain ihmeen tavalla pääsimme lopulta rantakadulle, josta kaikki alkoi, juoksimme maaliin yhdessä. Olimme varmasti kilpailun todellisimpia voittajia, enkä ole koskaan kokenut mitään sellaista tunnetta. Ja vaikka sillä ei ole oikeasti mitään merkitystä, emme olleet edes viimeisiä (no, vähän ehkä kuitenkin, heh)! 

Voittajan on helppo hymyillä!

Kukaan järkevä ihminenhän ei tällaiseen kylmiltään lähde, jo pelkästään oman terveytensä takia. Tai järkevä ihminen ainakin ymmärtää poistua paikalta vielä kun siihen on mahdollisuus. Suomessa en koskaan olisi osallistunut mihinkään tällaiseen edes harjoittelun jälkeen. En olisi osallistunut täälläkään, jos olisin vähänkään paremmin ymmärtänyt mistä todella on kysymys. Miksi? Koska luulin, että en koskaan pystyisi siihen. LUULIN. Olisin jäänyt niin paljosta paitsi, jos olisin jättänyt osallistumatta, jos olisin jänistänyt tai jättänyt kisan kesken. Mihin kaikkeen ihminen oikein pystyisikään, jos uskaltaisi lopettaa luulemisen, uskaltaisi luopua itsensänolaamisen pelosta ja kokeilla jotakin täysin järjetöntä?

Perillä vihreässä maassa

Olen nyt asettunut Labiniin ja siellä sen vanhaan kaupunkiin korkealle mäelle. Kurkkaapa vielä tästä linkistä missä se koko tämä Labin sijaitsee, niin pääset varmasti kartalle:

https://www.google.fi/maps/place/Labin,+Kroatia/@44.8393998,14.4182467,7z/data=!4m2!3m1!1s0x4763492e71660f7d:0xa1d08ec99dadb953

Vanhan kaupungin tapaan sen kadut ovat kapeita sokkeloisia ja talot valokuvauksellisia. Asun lähellä keskusaukiota kolmikerroksisessa talossa. Asunto on todella suuri ja täydellisellä paikalla. Kivitalon sisäilma voi olla (ja on!) uunin lämpöön tottuneelle suomalaiselle yllätys, sillä se on jopa jäätävän viileä ja kostea, eikä lämmitystä välttämättä ole. Ensimmäisen yön nukuin talvitakki päällä ja pipo päässä, mutta onneksi minulle järjestettiin erillinen lämmityslaite. Viikon sisällä meitä asettuu asumaan tähän yhteensä viisi vapaaehtoista, joten lämpötila varmasti kohoaa jo pelkästään siitä. Lisäksi alkavalle viikolle on luvattu 22-24 astetta lämmintä.

Kotikuja

Vanhan kaupungin kauniita taloja.

Näkymä parvekkeelta Labinin uuden kaupungin puolelle.

Ensimmäinen yö meni viileissä merkeissä...

Matka Helsingistä maan pääkaupunkiin Zagrebiin sujui hyvin, vaikka matka koneen vaihdolla ja Kööpenhaminassa odottelulla venyikin yhteensä yli seitsemän tunnin mittaiseksi. Jos haluat matkustaa helposti Kroatiaan, valitse suora lento, sillä ne eivät ole kalliita sesonkiaikana. Itseäni mietitytti liikkuminen kahden jättimatkalaukun ja käsimatkatavaroiden kanssa, mutta ihmiset ovat avuliaita, joten pääsin perille helposti. Kaikki meni kerrankin kuin Strömsössä!

Bussimatka Zagrebista Labiniin sen sijaan kesti ikuisuuden: parinsadan kilometrin matkaan kului lähes 5 tuntia. Bussilla matkustaminen on kuitenkin huomattavasti nopeampaa kuin junalla liikkuminen; junayhteydet Istrian maakuntaan, jossa tämäkin Labin sijaitsee, ovat käytännössä olemattomat ratayhteyksien puuttumisen vuoksi. Lisäksi bussit olivat ajoissa ja lähtivät ilmoitetusta paikasta täsmällisesti.

Maisemat Zagrebista lähtien olivat tasaista, unettavaa peltoa. Parin tunnin jälkeen maasto muuttui mäkisemmäksi ja Rijekan jälkeen tien alkaessa seurailla merenrantaa se vasta kävi todella mielenkiintoiseksi. Sateinen sää ei kuitenkaan antanut tällä kertaa mahdollisuutta kaikista hengästyttävimmille valokuville. Luonnosta kuitenkin sen verran, että se on täällä suomalaiselle hyvin kotoisaa: jos muualla Keski-Euroopassa maasto on kuivaa ja avaraa, täällä se on hyvin vehreää ja tutut havupuut peittävät suuria alueita. Ja muuten, jostain syystä vihreä on vihreämpää ja linnutkin laulavat kovemmalla äänellä.

Matkalla Labiniin.

Labinissa vihreä on vihreää.

Entä kroatialaiset, millaisia he sitten ovat?
Parissa päivässä olen huomannut, että ainakin he ovat täsmällisiä. Jos tapaaminen sovitaan puoli kahdeksi, paikalla ollaan puoli kaksi. Täsmällisenä ihmisenä tätä ominaisuutta arvostan itse suuresti jo nyt. Eivät he kuitenkaan kireitä ole, vaan päinvastoin: ihailen heidän rentoa tapaansa istuskella kahviloissa ja huudella kaikkiin ympärillä oleviin pöytiin, tai oikeastaan mihin tahansa, jos vain asiaa sattuu olemaan. Myös liikenteessä käytetään ahkerasti torvea, mutta ei niin kuin meillä Suomessa kirosanojen ja sormimerkkien vahvistamiseksi, vaan ihan vain siksi, että tiellä sattuu tulemaan vastaan tuttuja. Kroatialaiset ovat tummia, mutta eivät niin tummia kuin esimerkiksi italialaiset. Kieli kuulostaa ei oikein venäjältä, mutta kuitenkin sinne päin. Bussissa unen läpi kuunnellessa sen intonaatiot muistuttivat välillä jopa suomea.

Kroatialaiset viettävät vapaa-aikaa kahviloissa ystäviä tavaten.

Kaverit

Tuntuupa kyllä siltä, että tästä on tulossa hyvä vuosi!