Balkanilaista hunajaa...

Kuuman auringon kypsyttämä balkanilainen hunaja on notkeaa ja imelää. Se on syntynyt viileiden vuoristopurojen solinassa, keskikesän paahteessa oliivipelloilla ja puran puhaltaessa talven kylminä kuukausina. Siinä on ripaus kirpeää polttopuiden savua, meren syvänturkooseja sävyjä ja aaltojen kohinaa sileitä rantakiviä vasten. Se välkkyy hämyisissä tummissa silmissä, piilee pitkien ripsien takana ja sekoittuu viinilasillisiin, joista ei saa kieltäytyä...

Parhaimmat ja imelimmät lusikalliset voivat tulla kirpeään salmiakkiin tottuneelle viileänvaalealle skandinaaville yllätyksenä:

Istrian valkoviini on yhtä vaaleaa kuin suomalaisnaisen iho, ja suomalaisnaisen iho on vaaleaa siksi, että tämä on syönyt mansikoita.

Suomalaisen ei ole vaikeaa oppia kroaattia, jos on hyvä paikallinen opettaja, mutta kroatialaisen sen sijaan on vaikeaa oppia suomen kieltä, koska sinisiin silmiin tuijottelu häiritsee keskittymistä ja tekee siitä mahdotonta. Myös eräskin suomalainen nimi on vaikea muistaa ja lausua, mutta sinisilmiä ei voi ne nähtyään koskaan unohtaa.

Mikäli haluan jäädä näille sijoille lopun elämäksi, on tulevaisuuden toimeentulo taattu, sillä täällä voi perustaa yrityksen suhteessa 90-10, josta tuo isompi lohko tulee luonnollisesti minulle. Rikastuttuani voin rakentaa upean kivitalon ruusupuutarhoineen vuoren rinteelle.

Paras tulee kuitenkin lopuksi: "Olet niin älykäs nainen, että varmasti ymmärrät, etten puhu tällaista huvikseni."

Sen pituinen se.

Perillä vihreässä maassa

Olen nyt asettunut Labiniin ja siellä sen vanhaan kaupunkiin korkealle mäelle. Kurkkaapa vielä tästä linkistä missä se koko tämä Labin sijaitsee, niin pääset varmasti kartalle:

https://www.google.fi/maps/place/Labin,+Kroatia/@44.8393998,14.4182467,7z/data=!4m2!3m1!1s0x4763492e71660f7d:0xa1d08ec99dadb953

Vanhan kaupungin tapaan sen kadut ovat kapeita sokkeloisia ja talot valokuvauksellisia. Asun lähellä keskusaukiota kolmikerroksisessa talossa. Asunto on todella suuri ja täydellisellä paikalla. Kivitalon sisäilma voi olla (ja on!) uunin lämpöön tottuneelle suomalaiselle yllätys, sillä se on jopa jäätävän viileä ja kostea, eikä lämmitystä välttämättä ole. Ensimmäisen yön nukuin talvitakki päällä ja pipo päässä, mutta onneksi minulle järjestettiin erillinen lämmityslaite. Viikon sisällä meitä asettuu asumaan tähän yhteensä viisi vapaaehtoista, joten lämpötila varmasti kohoaa jo pelkästään siitä. Lisäksi alkavalle viikolle on luvattu 22-24 astetta lämmintä.

Kotikuja

Vanhan kaupungin kauniita taloja.

Näkymä parvekkeelta Labinin uuden kaupungin puolelle.

Ensimmäinen yö meni viileissä merkeissä...

Matka Helsingistä maan pääkaupunkiin Zagrebiin sujui hyvin, vaikka matka koneen vaihdolla ja Kööpenhaminassa odottelulla venyikin yhteensä yli seitsemän tunnin mittaiseksi. Jos haluat matkustaa helposti Kroatiaan, valitse suora lento, sillä ne eivät ole kalliita sesonkiaikana. Itseäni mietitytti liikkuminen kahden jättimatkalaukun ja käsimatkatavaroiden kanssa, mutta ihmiset ovat avuliaita, joten pääsin perille helposti. Kaikki meni kerrankin kuin Strömsössä!

Bussimatka Zagrebista Labiniin sen sijaan kesti ikuisuuden: parinsadan kilometrin matkaan kului lähes 5 tuntia. Bussilla matkustaminen on kuitenkin huomattavasti nopeampaa kuin junalla liikkuminen; junayhteydet Istrian maakuntaan, jossa tämäkin Labin sijaitsee, ovat käytännössä olemattomat ratayhteyksien puuttumisen vuoksi. Lisäksi bussit olivat ajoissa ja lähtivät ilmoitetusta paikasta täsmällisesti.

Maisemat Zagrebista lähtien olivat tasaista, unettavaa peltoa. Parin tunnin jälkeen maasto muuttui mäkisemmäksi ja Rijekan jälkeen tien alkaessa seurailla merenrantaa se vasta kävi todella mielenkiintoiseksi. Sateinen sää ei kuitenkaan antanut tällä kertaa mahdollisuutta kaikista hengästyttävimmille valokuville. Luonnosta kuitenkin sen verran, että se on täällä suomalaiselle hyvin kotoisaa: jos muualla Keski-Euroopassa maasto on kuivaa ja avaraa, täällä se on hyvin vehreää ja tutut havupuut peittävät suuria alueita. Ja muuten, jostain syystä vihreä on vihreämpää ja linnutkin laulavat kovemmalla äänellä.

Matkalla Labiniin.

Labinissa vihreä on vihreää.

Entä kroatialaiset, millaisia he sitten ovat?
Parissa päivässä olen huomannut, että ainakin he ovat täsmällisiä. Jos tapaaminen sovitaan puoli kahdeksi, paikalla ollaan puoli kaksi. Täsmällisenä ihmisenä tätä ominaisuutta arvostan itse suuresti jo nyt. Eivät he kuitenkaan kireitä ole, vaan päinvastoin: ihailen heidän rentoa tapaansa istuskella kahviloissa ja huudella kaikkiin ympärillä oleviin pöytiin, tai oikeastaan mihin tahansa, jos vain asiaa sattuu olemaan. Myös liikenteessä käytetään ahkerasti torvea, mutta ei niin kuin meillä Suomessa kirosanojen ja sormimerkkien vahvistamiseksi, vaan ihan vain siksi, että tiellä sattuu tulemaan vastaan tuttuja. Kroatialaiset ovat tummia, mutta eivät niin tummia kuin esimerkiksi italialaiset. Kieli kuulostaa ei oikein venäjältä, mutta kuitenkin sinne päin. Bussissa unen läpi kuunnellessa sen intonaatiot muistuttivat välillä jopa suomea.

Kroatialaiset viettävät vapaa-aikaa kahviloissa ystäviä tavaten.

Kaverit

Tuntuupa kyllä siltä, että tästä on tulossa hyvä vuosi!