Olemisen yksinkertaisuus

Kun elämisen elementit ovat kohdallaan, elämä on mukavaa. Kun jokin niistä puuttuu tai ei ole ihan kohdallaan, tuntuu kuin kulkisi kivi kengässä. Kiven ei tarvitse olla iso, mutta kun sen kanssa liikkuu pitkään, siitä voi tulla iso hiertymä. Eri elämäntilanteissa korostuvat erilaiset asiat, ja ainakin näin vieraalla maalla ollessa hyvin monetkin asiat. Viime aikoina elämä on ollut vähän matalapaineista, mutta siitä on ollut hyötynsäkin. Se on saanut minut ajattelemaan asioita, joita oikeasti arvostan ja koen tärkeäksi. Jotka tekevät omasta elämästä mukavaa. Toisaalta olen tarkastellut myös ryhmätyöskentelyä ja organisaation toimintaa. Oppinen tekee yleensä vähän kipeää, joten varmasti olen oppinut ja tulen oppimaan paljon.

Kieli ja ymmärretyksi tuleminen

Se tunne, kun olet kykenemätön ilmaisemaan itseäsi ja tarpeitasi toisille ihmisille. Sinut voidaan ymmärtää tahallisesti väärin tai omat kielelliset taitosi eivät vain yksinkertaisesti riitä asian vaatimaan ilmaisutapaan. Kun ihmiset käyttävät keskinäisessä kommunikoinnissaan kieltä, joka ei ole heistä kenenkään äidinkieli, kömmähdysten ja väärinkäsitysten riskit ovat valtavat. Täällä ollessa on täytynyt kiinnittää erityistä huomiota siihen, miten oppia olemaan aktiivinen kuuntelija ja toisaalta miten oppia ilmaisemaan itseään selkeämmin. Sanavarasto karttuu ja usein asia menee kyllä perille, mutta vakavammissa tilanteissa on toisinaan turhauttavaa, kun ei ole tule kunnolla ymmärrtyksi. Täällä jos missä olen ymmärtänyt, että oma kieli, kyky kirjoittaa ja käyttää omaa kieltä päivittäisissä tilanteissa ovat yhdessä yksi ihmisen identiteetin kulmakivistä.

Kommunikointi ja tiedonkulku

Missä tahansa työyhteisössä tai ryhmässä toimiminen edellyttää hyvää keskinäistä kommunikointia ja tiedonkulkua, joka on kaikille ryhmän jäsenille samanlaista. Vieraalla kielellä kommunikoidessa tiedonkulkuun ja varsinkin sen laatuun tulisi kiinnittää erityistä huomiota. Asiat ja ohjeet on sanottava niin selkeästi ja monta kertaa, että kaikki ryhmän jäsenet, kielellisistä taidoistaan riippumatta ymmärtävät, mistä on kysymys. Nykyään kommunikointia helpottavat sosiaalisen median eri vaihtoehdot ja niistä on ollut paljon apua täälläkin, kun ryhmämme jäsenet ovat kuka missäkin. Mutta tieto kulkee vain, jos sitä tuotetaan. Toisinaan olen törmännyt täällä siihen, että esimerkiksi tehtäviä annettaessa tieto on niin puutteellista, että se vaikuttaa jo motivaatioon. Päivien työskentely jonkin tehtävän kanssa osoittautuu lopulta tarpeettomaksi, koska sitä ei ole toteutettu alkuunkaan niin kuin olisi pitänyt.

Järjestys ja organisointi

Olen järjestyksen ihminen ja työskentelen parhaiten silloin, kun saan luoda asioille selkeän järjestyksen ja aikataulun. Se on osittain skandinaavista kansanperua, mutta myös vahvasti oman luonteen piirre. Kaikkea ei voi eikä tarvitse kontrolloida; elämä tapahtuu yleensä silloin (ja siitä huolimatta) kun eniten tekee suunnitelmia, mutta jonkinlaiset raamit tekemiseen olisi hyvä olla. Ainakin silloin, kun tehdään työtä ryhmässä ja jossa kaikki asiat vaikuttavat kaikkeen. Suunnitelmallisuus antaa tekemiselle ryhtiä ja pitää yllä yhteistä motivaatiota ja auttaa saavuttamaan ne tavoitteet, joita kohti ollaan menossa. Toiselle järjestyksen puute ei aiheuta sen kummempia ongelmia; tehdään mitä mieleen juolahtaa ja mennään sillä mihin asti päästään. Toisinaan toivon suuresti, että omaisin tuollaisen luonteenlaadun. Toisaalta olen iloinen siitä, että voin olla mukana luomassa järjestystä sellaisiin asioihin, joissa sitä kaivataan.

Itselle sopiva asuinympäristö

Perustoimeentuleva ihminen voi yleensä vaikuttaa siihen millaisissa olosuhteissa ja asuinympäristössä elää, sekä valita ihmiset, joiden kanssa haluaa asua. Aina se ei tietenkään ole helppoa, mutta yhteisasuminen perustuu joka tapauksessa omaan valintaan ja vapaaehtoisuuteen. Kun jakaa asunnon ihmisten kanssa, joita ei ole itse asuinkumppanikseen valinnut, yhteisistä säännöistä ja toimintatavoista on sovittava yhdessä. Hyvässä tiimissä tällaiset asiat saadaan ratkaistua helpommin ja luontevammin, mutta jos yhteinen tahtotila puuttuu, ollaan suurempien haasteiden äärellä. Mitä tehdä vaikkapa silloin, kun toisen mielestä omien jälkien siivoaminen ei kuulu itselle, yhden mielestä omien tai muidenkaan jälkien siivoaminen ei kuulu itselle tai kun oma tapa on se ainut ja oikea tapa tehdä ja nähdä asiat. Se, että tuntemattomia ihmisiä tuodaan asuntoon keskellä yötä voi olla oikein mukavaa sinulle, mutta voiko niin tehdä asunnossa, jossa asuu viisi muutakin ihmistä. Miten omat tekemiseni ja tekemättäjättämiseni vaikuttavat toisten arkeen? Miten oppia kunnioittamaan muiden mielipiteitä ja toivomuksia luopumatta liikaa omastaan, kas siinäpä kysymys.

Yksityisyys

Tähän aiheeseen palaan aina uudelleen ja uudelleen, mutta ainakin vielä tämä asia aiheuttaa edelleen huokailua ja päänvaivaa. Olen kiitollinen siitä, että olen ainut suomea puhuva asunnossa. Omalla kielellä kommunikointi antaa yksityisyyden tunteen, kun keskustelen vanhempieni ja ystävieni kanssa. Miten toteuttaa omaa yksityisyyttä myös muutoin? Jos joku tietää, niin otan mielelläni vinkkejä vastaan.

Kompromissit ja rajat

Miten kauan ja mihin asti ihminen on valmis tulemaan vastaan, luopumaan omastaan, antamaan pyytettömästi toiselle ja tekemään kompromisseja? Mitkä ovat minun rajani? Ovatko ne oikeassa kohdassa vai ulkoa omaksuttuja periaatteita? Onko väkisin tehty kompromissi oikeasti kaikkia miellyttävä vaihtoehto? Mitä muutakaan ihmiset voisivat ryhmässä toimiessaan tehdä kuin kompromisseja? Miten olla joustava joustamatta liikaa? Tässä joitakin kysymyksiä, joita olen miettinyt viime aikoina. Noin parin, kolmen viikon ajan ihminen pystyy hyväksymään kaiken sen suurempia mutisematta, vaikka ei olisikaan samaa mieltä toisen kanssa. Silloin myös kompromissien tekeminen on helppoa. Ajan kuluessa teeskenteleminen loppuu ja jokainen on oma itsensä, niin hyvässä kuin huonossa.

Uni

Yksi hyvinvoinnin perusasioista ravinnon ja liikunnan ohella on hyvä ja laadukas uni. Unen tarpeellisuuden ymmärtää usein vasta sitten, kun se puuttuu tai se on laadultaan riittämätöntä. Ihmisen on helpompi nukkua viileässä, jolloin keho saa kunnolla levätä. Kun joutuu nukkumaan 30n asteen tuulettomassa asunnossa, jossa erilaiset hyönteiset syövät jalat ja kädet vesirakkuloille, alkavat elämän peruskysymykset väistämättä pyöriä mielessä eikä siinä ole enää mitään huvittavaa. Väsyneenä helteessä on haastavaa löytää positiivisia puolia mistään tai kenestäkään. Pienetkin väärinymmärrykset kärjistyvät helposti tarpeettomaan mittakaavaan.

Asenne

Viimeisenä ja tärkeimpänä haluan puhua asenteesta. Asenne ratkaisee, aina. Sen avulla korkeat ja mahdottomalta tuntuvat vuoret madaltuvat ja askeleet sen huipulle ja yli alkavat nekin löytyä. Negatiivinen asenne sen sijaan saa pienetkin nypyt näyttämään ylitsepääsemättömiltä. Ystäväni kysyi minulta valitellassani näitä murheitani hänelle, että vieläkö ajatuksissani on olla täällä se vuosi. Vastasin, että on hetkiä, jolloin se ei ole itsestäänselvyys. Mutta toisaalta kun mietin, että oikeasti pakkaisin nyt laukkuni ja lähtisin kotiin, ei sekään ole vaihtoehto. Onneksi asioilla on tapana järjestyä.

Joskus on otettava lisäsisua.

Myrsky-yö ja ensiapuklinikka

Nyt vähän kyllä huijaan tuolla otsikolla, anteeksi vain. Sateinen viikko takana ja yksi ukkosyökin siihen sisältyi, samoin käväisin ensiavussa allergiani takia, mutta ei mitään oikeasti dramaattista. Tämä tarkoittaa siis selvästi sitä, että elämä alkaa hiljalleen asettua arkiseksi. Työpäivät ovat tässä vaiheessa vielä enimmäkseen toimistotyötä, välillä syödään, käydään kaupassa, syödään taas vähän lisää ja sitten nukutaan ja aamulla taas herätään. Joihinkin asioihin tottuminen kestää kuitenkin kauemmin, tai sitten ne säilyttävät haasteellisuutensa hamaan loppuun asti.

En ole koskaan asunut solussa, ja kotoakin muutin omilleni lukion loputtua. Minulla ei ole sisaruksia, ja olen muutenkin ollut aina enemmän tai vähemmän itsenäinen ja varsinkin -päinen. Jos siis en ole tullut kertoneeksi, asumme kerrostaloasunnossa kaikki viisi vapaaehtoista ja kuudes sulloutuu samaan sillipurkkiin kesäkuun alussa. Suomalainen, slovakialainen, unkarilainen, belgialainen, espanjalainen ja portugalilainen. Kuten jo luettelosta voitte päätellä, elämisen mentaliteetit ovat hyvinkin eriävät. Ja ei, kaikille ei todellakaan ole omia huoneita, vaan jaamme myös huoneet. Tosin tämä oli minulla kyllä tiedossa jo ennen tänne tuloa, mutta ei siihen näköjään voi koskaan tarpeeksi varautua.

Haastavinta on oman tilan puuttuminen. Sen tilan, jossa voi olla se sisäänpäinkääntynyt, mykkä, kylmä ja etäinen ujo suomalainen, joka ei lirpi omalla haarukalla yhteisestä ruuasta, kuuntelee typeriä iskelmiä ja kaipaa kunnon kahvia ja ruisleipää. Sen tilan, jossa voep huastella levveetä savvoo tai mitä hyvänsä ilman, että tarvitsee miettiä miten sanat äännetään. Tila ilman vieraita aksentteja, ärsyttäviä tapoja ja kompromisseja.

Haastavia ovat myös karvat. Niitä on kaikkialla; keittiössä, olohuoneessa ja varsinkin pesuhuoneessa. Minun keittiössä ei ole karvoja. Liedelle ei jätetä roiskeita. Ikkunaa ei jätetä sateella auki. Vessaan ei jätetä tyhjiä paperirullia. Kaikkea ei jaeta, varsinkaan karvoja. Piste. Nyt ollaan siis todellisten ja syvällisten haasteiden äärellä.

Omia rutiineja osaa arvostaa eniten vasta sitten, kun niitä ei ole. Uudessa paikassa kaikki on luotava uudelleen alusta. Onneksi tämä pieni, karvainen yhteisömme on kuitenkin avointa ja erittäin sydämellistä porukkaa, joka jakaa ajatuksia näistä arjen haasteista, joustaa ja antaa toisille tilaa. Ehkä onkin siis syytä tarkastella omia tapoja ja miettiä olisiko niissä myös vähän joustamisen varaa. Tärkeää on myös luoda mahdollisimman paljon kontakteja tämän kuplan ulkopuolelle, osallistua aktiivisesti paikalliseen elämään ja etsiä omia paikkoja, harrastuksia ja uusia ystäviä.

Slovakialainen huonekaverini on onneksi ihana!