Näytetään tekstit, joissa on tunniste mukavuusalue. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mukavuusalue. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 19. elokuuta 2015

Toimii kuin junan vessa!

Sitä ollaan oltu vähän lomalla tai muuten vaan pihalla sitten viime kirjoitteleman. Pihalla olen edelleen, mutta lomalta palasin toissapäivänä. Mitenkähän tämän nyt kauniisti muotoilisi... no, ei sitä nyt oikein voi sen somemmaksi enää muotoilla, koska eihän tässä hommassa ole mitään järkeä. Eikä siinä ole koskaan ollutkaan, mutta alun oma innostus auttoi pitämään päätä kasassa ainakin sinne heinäkuun alkupäiville asti. Nyt kun "kaikki on uutta ja jännää"-innostus on hiipunut, ovat silmät todellisuudelle myös avautuneet.

En ole juuri kertonut blogissani siitä, millaisia töitä olen täällä tehnyt. Se johtuu siitä, että en ole tehnyt oikein mitään. Ainakaan mitään, mitä kuvittelin tulevani tänne tekemään. "Graafista suunnittelua, nettisivujen ylläpitoa ja sisällön tuottamista, musiikki- ja taidetapahtumien järjestämistä"... Olen istunut kuumassa kirkossa 8 tuntia päivässä katsellen hämähäkin kiipeilyä ikkunan pielessä, kantanut tuoleja, leikellyt vähän pahvia ja istunut facebookissa tuntitolkulla omilla sivuillani ja katsellut kissavideoita. Olen turhautunut ja tuntenut itseni täysin tarpeettomaksi. Olen lyönyt päätäni seinään ja tehnyt siihen ison rei'än asumisjärjestelyiden takia. Se muuten varmaan rikkoi lämminvesivaraajan, sillä oltiin viimeiset kolme, neljä päivää ilman lämmintä vettä...

Toimivia ratkaisuja!
Viimeiset kummalliset, epätavalliset - niin hyvässä kuin pahassa - kuukaudet ovat olleet no, kummallisia ja epätavallisia. Arki on ollut rikkonaista ja työ enimmäkseen olematonta. Järki ja tunteet ovat heitelleet toisiaan kananmunilla ja juosseet nurkan taakse piiloon. Olen ollut lähdössä kotiin ja sitten en kuitenkaan ole. On tapahtunut paljon hyvääkin, ja ehkä tämä koko kokemus on tragikoominen ja irrationaalinen aika elämästä, jonka aika aikanaan kultaa entistä hupsummaksi.

Viime viikolla söin muuten lihapiirakan, jonka sisällä oli mikä lie käsikranaatin pala, joka tietenkin mursi kulmahampaasta palan. Menin hammaslääkäriin ja siellä kyllä tehtiin kroatialainen kansallisennätys ajassa mitattuna. Minut istutettiin tuoliin ja kun avasin suuni, en ehtinyt sanoa sanaakaan siitä miksi tulin kun jo oli vempeleet suussa. Pylly penkkiin, imuri päälle ja paikka puuttuvan palan päälle. Tuurillaan taisi mennä oikeaan hampaaseen. Siinä rytäkässä oli lähteä taju ja niin sitä oltiin jalat ylhäällä hoitajan avustamana ja kylmä rätti otsalla. Omin jaloin kuitenkin lopulta kävelin ulos ja ihmettelin taas kerran miten jouduinkaan tällaiseen tilanteeseen.

Projekteja on varmasti niin monenlaisia kuin on tekijöitä ja osallistujiakin. Sisältö ja sen toteutuminen riippuu niin monesta asiasta, että on oikeastaan mahdotonta ennakkoon sanoa mikä toimii ja kenelle. Niin hienolta kuin tämänkin projektin kuvaus ennakkoon kuulosti, oli todellisuus aivan toinen. Nyt on ankarasti mietittävä voinko niellä pettymykseni työtehtävien ja asumisen suhteen, voidaanko niitä jotenkin muuttaa vai onko yksinkertaisesti helpompaa ostaa paluulippu kotiin ja lähteä taas kohti uusia seikkailuja.

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Varo, elämä voi muuttua!

31 perustelua miksi jokaisen tulisi viettää vuosi ulkomailla/jossakin täysin uudessa paikassa:

1. Maailmankuva avartuu.
2. Tunkkaiset ajatukset tuulettuvat, kun joudut järjestämään kaiken uudelleen perusarjesta alkaen.
3. Löydät uusia mahdollisuuksia.
4. Ruostuneet ja käyttämättömänä olleet taidot heräävät henkiin.
5. Opit uutta joka päivä.
6. Opit uutta itsestäsi joka päivä.
7. Joudut astumaan pois omalta mukavuusalueelta, joka ainut avain kehittymiseen.
8. Löydät uusia ystäviä.
9. Maistat uusia makuja.
10. Avaat uusia ovia.
11. Avaat jonkun silmät.
12. Annat toivoa ja uusia näkökulmia muille.
13. Aiheutat kohinaa ja hyvää mieltä.
14. Opit arvostamaan kotia ja kotimaata.
15. Saat rahassa mittaamatonta kokemusta elämästä.
16. Ylität omia rajoja ja ennakkoluuloja.
17. Uskallat ja onnistut. Sitä oloa ei voita mikään!
18. Huomaat, miten vähä onkin korvaamattoman paljon jollekin toiselle.
19. Opit arvostamaan omia taitojasi.
20. Huomaat, että olemme samanlaisia kansallisuudesta riippumatta.
21. Opit uusia kieliä ja tapoja.
22. Opit ajattelemaan kriittisesti ja tarkkailemaan maailmaa uudella tavalla.
23. Saat rohkeutta toimia itsenäisesti ja seisoa omien päätösten ja mielipiteiden takana.
24. Opit suvaitsevaisuutta.
25. Opit olemaan nöyrä nöyristelemättä.
26. Huomaat, miten pienetkin asiat voivat tehdä onnelliseksi.
27. Opit uusia taitoja.
28. Maailmassa on miljoonia värejä ja niiden sävyjä.
29. Kohtaat ongelmia ja opit ratkaisemaan ne.
30. Naurat itsesi tikahduksiin.
31. Altistut onnellisuudelle.

Syyt nro 8., 13., 20., 30. ja 31.