Olen matkalla. Kiskot vievät minua etelään tänään. Huomenna lennän.
Yöllä oli satanut kaksikymmentä senttiä lunta. Pisteet ja suuret kiitokset luontoäidille hämmentävän kauniista aamusta – ajoitus oli
täydellinen. Pumpulinpehmeän hangen yllä taivas alkoi hiljalleen kirkastua ja
koivut satoivat maahan helähteleviä jääkristalleja.
Koira touhusi uudessa lumessa ja vilkaisi minua tämän tästä. Kuuntelimme
kilpaa laulavia lintuja ja katselimme jäiden keinuntaa rantapajukossa. Puista tippuvat luminokareet saivat sen
hyppimään veteen jahtaamaan olemattomia. Märkä maa tuoksui talvelta ja
keväältä, menneeltä ja tulevalta. Kotona koira nuolaisi kasvojani – varmasti tiesi,
että nyt on hyvästeltävä hellästi. Hyvästeltävä hetkeksi, sillä se lupasi olla
kotona sitten kun palaan.
Sydän on yhtä aikaa ammottavan tyhjä ja täpötäysi. Tyhjä
kuin astia kaikelle sille, mikä odottaa nurkan takana - huomenna tähän aikaan haistelen
jo merituulia. Täynnä riipaisevan surumielistä ja pakahduttavaa onnea kaikista
ystävistä, jotka tapasin ennen lähtöäni. Olen niin kiitollinen kaikesta saadusta kannustuksesta ja tuesta.
Ja nyt olen matkalla. Huominen, täältä tullaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti