Kun kupla puhkesi...

Asun pienessä kaupungissa, jaan asunnon viiden ihmisen kanssa ja vielä työskentelen samojen ihmisten kanssa pienessä toimistossa. En puhu kroaattia edes auttavasti, vaikka olen ollut täällä jo kaksi kuukautta. Yhteydet ympäröivään maailmaan on hoidettava englanniksi tai suomeksi. Suomella pärjää huonosti. Ymmärrätte ehkä mitä tarkoitan. Tarkoitan sitä, että elämä on tällä hetkellä melko pienessä kuplassa. Kuplan olosuhteet voisi olla paljon huonommatkin, mutta onko kuplassa eläminen varsinaisesti koskaan hyvin terveellistä? Eräänlainen kupla puhkesi viime viikolla.

Jokaiseen vapaaehtoistyöjaksoon, joka kestää yli kolme kuukautta, kuuluu "arrival training", eli eräänlainen tervetulokoulutus. Tähän viikon kestävään koulutukseen kokoontuu sillä hetkellä kohdemaassa työskentelevät vapaaehtoiset. Koulutuksen tavoitteena on paitsi saattaa yhteen kaikki vapaaehtoistyöntekijät, myös tarjota apuja siihen, miten uudessa kulttuurissa, työympäristössä ja yhteisössä eletään, miten selvitään mahdollisista konflikteista ja kulttuurishokeista. Lisäksi se on hyvä paikka vaihtaa kuulumisia ja kokemuksia muiden samassa tilanteessa olevien kanssa. Kouluttajat ovat kokeneita ammattilaisia, joten viikko on hyvin hyödyllinen kaikilta osin.

Matkasin tähän tervetulokoulutukseen lähes koko maan halki paikkaan nimeltä Orahovica, joka sijaitsee lähellä Unkarin ja Serbian rajaa.  Koko reilun 400 kilometrin matkaan kului yli 8 tuntia ja siitä 200 kilometrin junamatkaan 4 tuntia. Juna pysähtyi jokaisella asemalla, jokaisessa kylässä. Vaikutti siltä, että niistä suurimmalta osalta kukaan ei ole noussut kyytiin sitten viime sodan. Mielenkiintoista kuitenkin oli nähdä, kuinka olemattomimmallakin asemanpahasella oli vähintään kaksi koppalakkiukkoa pilliin viheltämässä ja lippua heiluttumassa. Junassa oli ovelliset osastot, ja pään sai halutessaan työntää ikkunasta ulos. Ohi lipuvien kylien tunnelma oli jokseenkin painostava, sillä monet paikat olivat ulkoasultaan aika lailla niiltä ajoilta, kun aate oli vielä valloillaan. Asioista mitään ymmärtämätönkin vaistoaa sen jollakin selittämättömällä tavalla.

Asemamiehet näyttävät virallisemmilta kuin paikalliset poliisit

Kroatian rautateiden pitkät raiteet...

Hautausmaa junaradan varressa.

Ensimmäinen pitempi matka puhkaisi kuplan ja aiheutti ensimmäisen kriisinpoikasen ja kulttuurishokin. Päällimmäisinä ajatuksina olivat, että minä todellakin olen vieraassa kulttuurissa, kaukana kotoa ja mikään ei oikeastaan ole tuttua. Oma koti on pitänyt muodostaa uudessa kulttuurissa viiden muun kansallisuuden kanssa. Ei ihan helppo homma sekään. Ymmärsin, miten minua ihan oikeasti ja paljon ärsyttää aina haiseva ja karvainen pesuhuone, likaiset astiavuoret, kompromissit ja itseilmaisun haasteet vieraalla kielellä. Miksi en ole huomannut sitä samalla tavalla aikaisemmin, en osaa sanoa. Ehkä kaikki energia meni arjen rakentamiseen ja ihan vain olemiseen ja opettelemiseen. Vaikka arki alkoi asettua uomiinsa, kaikki oli kuitenkin vielä uutta ja ihanaa. Matka uuteen paikkaan avasi silmät ja antoi tilaa ajatella. 

Kulttuurishokissa on viisi vaihetta, joista ensimmäinen on kuherruskuukausi. Nimikin kertoo millaista kaikki silloin on. Se kesti siis kohdallani kaksi kuukautta. Tämän jälkeen tulee kuulemma kriisi, joten siinä sitä nyt sitten ollaan. Mutta äiti elä itke siellä, valo odottaa tunnelin jo päässä. Kulttuurishokin kolmas vaihe on sopeutuminen, jossa asiat alkavat hiljalleen taas kirkastua ja uusi kulttuuri alkaa tuntua normaalimmalta. Sitä odotellessa.

Vapaaehtoisen vilkas viikko

Viime viikolla oli hieman kiireistä. Kuun vaihteessa alkava kesäleiri on vaatinut käytännönjärjestelyjä leirintäalueella. Kivien kääntelyä ja kuormalavojen kantamista auringon paisteessa ilman hanskoja... olihan siinä vähän nielemistä, mutta selvittiin siitäkin. Osallistuimme ryhmämme kanssa myös demokratiaa käsittelevään kaksipäiväiseen konferenssiin. Tämän lisäksi tutustuin Euroopan Unionin kehittämään nuorisotakuuseen ja siihen, kuinka se toimii Suomessa ja kirjoitin siitä artikkelin englanniksi. Vielä sen päälle päivystin iltavuoron taidegalleriassa ja kannoin italialaisia taideteoksia uuteen näyttelyyn.

Vapaaehtoistyön suola on siinä, että työ on kaikkea siististä sisätyöstä hikiseen vasarointiin. Viikon alussa ei yleensä ole aavistustakaan siitä, mihin kaikkeen on sunnuntaihin mennessä osallistunut. Omista, elämän aikana hankituista taidoista on hyötyä ja uusia taitoja oppii koko ajan.Viikon ehdottomasti paras kohokohta oli juhannusaattona, josta tosin täällä ei tiedetä tuon taivaallista, kun sain viimein kitaran itselleni. Kahden kuukauden epätoivoinen etsintä tiivistyi lopulta yhteen tuntiin, jonka sisällä kitara minulle lopulta tuotiin lähes kotiovelle. Tästä kiitos kuuluu nuorille, jotka tapasin demokratiakonferenssissa. Alla tämä kiireinen viikko kuvina.

Maanantaina konsertti...

Tiistaina kivien kääntämistä ja kuormalavojen raahausta...

Keskiviikkona demokratia-työpaja...

Torstaina sama jatkuu...

Epätoivoinen vuori joka päivä...

Viikon huipennus perjantaina!

Lauantaina hiljaista syväänhengittelyä...

Sunnuntaina vasarointia ja hikoilua...

... pöytien merkeissä.

Suomen suloinen suvi

Onnea on kesä, kärpäset ja hyvä mielikuvitus. Tällainen on minun suomalainen juhannus tällä kertaa, Kroatiasta käsin. Itsehän vietän sitä tänä vuonna taidenäyttelyn purkamisen merkeissä ja kertomalla ystävilleni täällä yöttömästä yöstä, joka aiheuttaa suurta ihmetystä. Makkarapaketin kuitenkin ostin, joten osallistun juhlintaan grillaamalla makkaraa (mikrossa). Nauttikaa kesästä, jos sitä voi kesäksi kutsua, ja ennen kaikkea toisistanne!

Sauna

Kun avaat rantasaunan oven, se tuoksu on sanoinkuvailematon. Tummat seinät, lauteilla lepäävät kiulu ja kauha. Vanha, harmaantunut kiuas ja hämärässä kimaltavat karkeat kivet. Täytät pesän haloilla ja raapaiset tikulla tulen tuoheen. Kirpeä koivuhalon savu kulkeutuu nenään, pieni liekki alkaa lepattaa pimeässä. Hetken päästä tilan täyttää tasainen kohina, ja lämpö alkaa nousta. Savuvana leijailee piipusta, järvi on tyyni. Keskikesän valoisa hämäryys ulottuu kaikkialle yli kukkivien niittyjen, peltojen ja havumetsien. Se humisee sanatonta hiljaisuutta lintujen laulussa ja leppeässä tuulessa. Tiirat lentävät laiskasti veden pinnan lähellä suut auki helppoa saalista jahdaten. Käki kukkuu läheisessä metsikössä, ja rannan kasvit tuoksuvat.

Nuotio

Kun istut nuotiolla ystävien kanssa, ei sanoja tarvita. Kaikki tietävät, miten hyvä on vain olla, hiljaa. Nuotio rätisee keskellä ja vangitsee kaikkien katseet. Sen loppumaton liike ja notkea tanssi on jotakin sellaista, missä levotonkin mieli lepää. Joku on tehnyt sen, toinen on vuollut paistotikut. Kolmas on avannut makkarapaketin ja asettanut syömiset esille. Savu kiertää kehää ja seuraa joukon kauneinta, jonka silmiä alkaa vähän kirveltää. Kaikki ojentavat tikut nuotiota kohti ja odottavat. Makkaran pinta rapsahtaa kutsuvasti rikki ja näin on hiillos tehnyt tehtävänsä.


Kun näistä hartaista tunnelmista on selvitty, voidaan kokeilla myös joitakin aktiivisempia lajeja.


Soutaminen ja huopaaminen
Soutamisen jalon taidon luulisi kuuluvan jokaisen suomalaisen perustaitoihin, mutta aina näin ei kuitenkaan ole. Huopaamista ei voi osata, jos ei osaa soutaakaan, joten keskity ensin soutamisen opetteluun. Jos et ole vielä opetellut, on siihen keskikesän valoisina vuorokausina oivallinen mahdollisuus. Ensinnäkin, ota joku vene, jota sinulla on lupa käyttää, tai lainaa naapurilta. Naapuri ei ikinä pahastu mistään. Varsinkin jos olet vasta-alkaja, ota mukaan paitsi pelastusliivit, niin myös joku kaveri. Tähän tarkoitukseen ei kuitenkaan sovellu kuka tahansa, vaan tämän tulisi mielellään olla joko kuuro tai mykkä. Tulet vielä myöhemmässä vaiheessa arvostamaan näitä ominaisuuksia, joten parempi vain, että uskot minua ilman sen kummempia selityksiä. Pidä myös huoli siitä, että kaverillasi ei ole mukana kalastukseen tarvittavia välineitä, sillä se tekee soutamisesta entistä vaikeampaa.

Työnnettyäsi veneen vesille koeta jollakin konstilla päästä sinne myös itse. Istuta kaveri veneen peräpäähän ja asetu itse kokkaan. Kokka on veneessä se suipompi pää. Aseta airot hankaimiin, ja varmista, että kaveri istuu tukevasti perässä. Soutaminen voidaan aloittaa. Se tapahtuu vetämällä molempia airoja samanaikaisesti niiden lapojen ollessa veden pinnan alapuolella. Tätä edellä mainittua toistetaan niin kauan kuin perässä istuvalla kaverilla hermoja riittää. Ja ai niin, jos vene on alkanut täyttyä vedellä, niin se johtuu siitä, ettei sen pohjassa ole tulppaa. Mutta se taitaa olla tässä vaiheessa jo toisarvoinen asia.

Mato-onginta
Jos koet, että olet jo orientoitunut soutaja ja huopaaminen on helppoa, olet saanut naarattua naapurin veneen järven pohjasta, voit nostaa haasteen tasoa ja lähteä mato-ongelle.

Mato-ongintaan valmistautuminen on oma rituaalinsa. Ensinnäkin täytyy olla puhdas sillipurkki, johon kerätään onkimadot. Muut purkit eivät ole oikein hyviä. Oikeastaan muut purkit on todella huonoja, joten ei kannata ajatellakaan tähän tarkoitukseen muuta kuin sillipurkkia. Matoja voi kaivaa mistä tahansa ja kuka tahansa, mutta löytääkö niitä kuka tahansa mistä tahansa onkin asia erikseen. Myöskään ihan mitkä tahansa madot eivät sovellu onkimistarkoitukseen. Niiden on oltava riittävän isoja, sillä pieniä ei saa laitettua koukkuun. Mato-purkkiin on laitettava mullan lisäksi vähän tuoretta heinää. En tiedä miksi, mutta näin kuuluu tehdä.

Rantaan saavuttaessa ei saa huutaa, eikä muutenkaan mellastaa. Yleensä kuitenkin tässä kohtaa alkaa sellainen kolina ja pauke, kun onget ja purkit lentelevät pitkin rantoja, että vastarannallakin tiedetään jonkun olevan lähdössä kalaan. Tätä tulisi kuitenkin välttää, samoin airojen paukuttelua. Oikean onkipaikan valinta onkin sitten niin korkeaa tähtitiedettä, että sivuutan nyt sen osion sovinnolla. Tämän lisäksi se on kokemuksella hankittua arvokasta tietoa, jota ei noin vain toreilla kuulutella. Kannattaakin siis huolehtia, että mukana on asiantuntija, jolla on kokemusta tämmöisistä asioista. Mutta kun näistä kaikista haasteista on selvitty, sitä tunnetta ei voita mikään, kun saa pudottaa punaisen kohon kiikkumaan veden pinnalle... ja vedellä käsille kakkivia, sormenmittaisia särkiä puolitoista tuntia.

Varo, elämä voi muuttua!

31 perustelua miksi jokaisen tulisi viettää vuosi ulkomailla/jossakin täysin uudessa paikassa:

1. Maailmankuva avartuu.
2. Tunkkaiset ajatukset tuulettuvat, kun joudut järjestämään kaiken uudelleen perusarjesta alkaen.
3. Löydät uusia mahdollisuuksia.
4. Ruostuneet ja käyttämättömänä olleet taidot heräävät henkiin.
5. Opit uutta joka päivä.
6. Opit uutta itsestäsi joka päivä.
7. Joudut astumaan pois omalta mukavuusalueelta, joka ainut avain kehittymiseen.
8. Löydät uusia ystäviä.
9. Maistat uusia makuja.
10. Avaat uusia ovia.
11. Avaat jonkun silmät.
12. Annat toivoa ja uusia näkökulmia muille.
13. Aiheutat kohinaa ja hyvää mieltä.
14. Opit arvostamaan kotia ja kotimaata.
15. Saat rahassa mittaamatonta kokemusta elämästä.
16. Ylität omia rajoja ja ennakkoluuloja.
17. Uskallat ja onnistut. Sitä oloa ei voita mikään!
18. Huomaat, miten vähä onkin korvaamattoman paljon jollekin toiselle.
19. Opit arvostamaan omia taitojasi.
20. Huomaat, että olemme samanlaisia kansallisuudesta riippumatta.
21. Opit uusia kieliä ja tapoja.
22. Opit ajattelemaan kriittisesti ja tarkkailemaan maailmaa uudella tavalla.
23. Saat rohkeutta toimia itsenäisesti ja seisoa omien päätösten ja mielipiteiden takana.
24. Opit suvaitsevaisuutta.
25. Opit olemaan nöyrä nöyristelemättä.
26. Huomaat, miten pienetkin asiat voivat tehdä onnelliseksi.
27. Opit uusia taitoja.
28. Maailmassa on miljoonia värejä ja niiden sävyjä.
29. Kohtaat ongelmia ja opit ratkaisemaan ne.
30. Naurat itsesi tikahduksiin.
31. Altistut onnellisuudelle.

Syyt nro 8., 13., 20., 30. ja 31.

Pieni infopaketti

Pyrin viimeiseen asti välttämään turisti-infopaketin kirjoittamista, sillä niitä löytyy netistä ja matkatoimistoista vaikka millä mitalla, mutta vähän sellainen teksti tästä nyt kuitenkin taisi tulla. Toisaalta, jos joku on suunnitellut kesälomamatkaa näille seuduille, voi tästä olla vähän apua, ja ainakin tiedätte keneltä kysyä lisää.


Ilmasto ja aurinko

Kesällä, joka ajoittuu samoille kuukausille kuin kotimaan kesä, aurinko paistaa 10 tuntia päivässä, ja lämpötila voi kohota useaksi päiväksi yli +30 asteeseen. Viimeisen pariviikkoisen olen pyörinyt sängyssäni ja haukkonut henkeäni kuin kala kuivalla maalla - toukokuun talvitakki päällä nukutusta yöstä tuntuu olevan pieni ikuisuus. Lämpö varastoituu taloihin ja kivikatuihin, joten riemua riittää aamuyöhön asti. Suomen kesän muutamat kuumat hellepäivät tuntuvat nyt jotenkin hellyttäviltä ja leppoisilta. Skandinaavinen keho tottuu tällaiseen erilaiseen ja kokonaisvaltaiseen kuumuuteen hitaasti. Tämän kesän jälkeen on varmasti helpompi ymmärtää Suomeen tulevia keski-eurooppalaisia, jotka palelevat kesälläkin.

Tuulet, jotka ovat nimeltään jugo ja pura, puhaltavat silloin tällöin, mutta harvemmin sisälle asti. Jugo tuo kostean leppeänä sateet ja pura viileämpänä kirkkaat ilmat. Elokuu on yleensä kuumin kuukausi, jolloin voi lillua +26-asteisessa merivedessä. Koko vuonna lämpötila on kymmenen asteen yläpuolella yli 260 päivää. Paras aika matkailla on kevät, alkukesä ja alkusyksy, jolloin on ennen kaikkea edullisempaa, mutta myös rauhallisempaa ja silti mukavan lämmintä. Läheisen rantakaupunki Rabacin hinnat ovat kirjaimellisesti nousseet silmissä nyt, kun ensimmäiset turistit ovat sen vallanneet.

Meri

Istrialla on 445 kilometriä rantaviivaa, ja merta täplittävät pienemmät ja isommat saaret, joista osa on asuttuja. Meren vesi on kirkasta. Se on todellakin niin kirkasta ja taivaan heijastamaa sinistä kuin ne uima-altaat, joista on kuvia jokaisen matkatoimiston esitteissä. Se ero kuitenkin näihin altaisiin on siinä, että kuvia ei tarvitse käsitellä jälkeenpäin. Hiekkarantoja Istrian alueella ei ole, vaan uimarannatkin ovat
kivikkoisia ja kallioisia. Uimarantojen läheisyydesssäkin on paljon niin kallioisia rantoja, että ne ovat koskemattomia. Jos on oikein mukavuudenhaluinen, rannalle kannattaa ottaa mukaan esimerkiksi retkeilypatja, sillä kivien asetteluun selän alla menee hetki. Enemmän kuitenkin suosittelen muovisia kenkiä, joita voi käyttää myös uidessa. Merisiilit ovat puhtaan veden merkki ja niitä voi olla myös uimarannoilla. Onneksi yhtään ei vielä ole ollut oman jalan pohjassa.

Rabacissa myydään (turistihinnoin tosin) muun muassa risteilymatkoja Venetsiaan, joka on maateitse noin 260 kilometrin päässä, laivalla varmasti alle puolet siitä. Veneen ja polkuveneen vuokraus, laitesukellus ja liitovarjo ovat suosittuja ja kokeilemisen arvoisia harrasteita. Sukeltamaan muuten pääsee hyvinkin edullisesti, kun ostaa marketista lasit ja snorkkelin. Vedessä vilistävät kalat, pohjan kivet ja äyriäiset välkkyvät kirkkaan veden läpi ja näyttävät varmasti vielä paremmalta pinnan alla.

Asuminen

Jotain pitäisi kertoa majoituksesta, mutta tästä osiosta en oikein osaa sanoa mitään. Itsellä kun on projektin puolesta Euroopan Unionin kustantama kerrostaloasunto kävelymatkan päässä työpaikalta. Siinä hämärtyy kyllä hintojen ohella elämän muutkin reaaliteetit, mutta sen murehtimisen aika ei todellakaan ole nyt. Koska Kroatia on kohtuullisen nuori matkailumaa, hotelleja on vielä melko vähän ainakin näillä seuduin. Rabacissa niitä toki on. Sen sijaan olen nähnyt kaikkialla pieniä sinisiä kylttejä, jotka ilmoittavat majoituksesta. Yksityiset vuokraavat huoneita asuntojensa yhteydestä tai kokonaisia matkailijoille tarkoitettuja villoja. Tästä linkistä saa vähän käsitystä majoituksen hintatasosta: http://www.holidayinistria.com/istria-private-accommodation.html Ajankohtaa vaihtamalla käy ilmi, että esimerkiksi syyskuussa on todellakin halvempaa asua missä tahansa majoituspaikassa kesäkuukausiin verrattuna.


Raha ja maksaminen

Kroatian rahayksikkö on kuna. Kirjoitushetkellä 1 euro vastaa 7,55 kunaa.
Tässä joitakin hintaesimerkkejä hintatason hahmottamiseksi:
- iso kahvi 8 kn (1,05e)
- iso olut 14 kn (1,85e)
- lasi viiniä 10 kn (1,30e)
- pizza 32-50 kn (4,20-6,60e)
- lounas (sis. salaatin, juoman ja jälkiruuan) 35 kn (4,65e)
- jäätävän hyvä jäätelöpallo 7 kn (0,90e Luojan kiitos Suomessa ei saa näin hyvää ja halvalla, koska en varmasti muuta tekisikään, kun söisin tätä ravintolassa valmistettua jäätelöä!)

Ruoka on selvästi edullisempaa, mutta esimerkiksi vaatekaupoissa vaatteet ovat vain hieman Suomen hintatason alapuolella. Pankkiautomaatteja on ainakin täällä suhteellisen pienessä Labinissa useita, ja useimmissa kaupoissa voi maksaa pankkikortilla. Pieniin putiikkeihin, kuten leipomoihin, joihin tutustumista lämmöllä suosittelen, kannattaa varata käteistä rahaa. Ravintolassa voi maksaa kortilla tai käteisellä. Porukalla ruokailevat saavat yhteisen laskun, jonka jakaminen onkin sitten hauskaa puuhaa, kun yleensäkään kenelläkään ei ole tasarahaa. Tipin jättäminen ei ole välttämätöntä, mutta hyvästä palvelusta voi aina kiittää henkilökuntaa.

Nettilähteinä käytetty http://www.holidayinistria.com/ sekä http://www.rantapallo.fi/kroatia/
Loput on koettua (keksittyä, no ei) ja kuultua.

Ajatuksia kotimaasta ja lainakotimaasta

Olen ollut poissa kotoa nyt toista kuukautta. Olen aiemminkin matkaillut paljon, mutta reissut ovat olleet korkeintaan parin viikon pyrähdyksiä, jonka jälkeen olen palannut takaisin. Kauan aikaa sitten tiesin, että tulen jossain vaiheessa olemaan ulkomailla vielä pitempäänkin. Koskaan en kuvitellut olevani Kroatiassa, mutta nyt sitten olen täällä. Minulta on kysytty olenko tuntenut koti-ikävää, olenko viihtynyt ja kotiutunut, tulenko koskaan takaisin.

Olen kotiutunut hyvin, vaikka Suomen ja Kroatian välillä ei tuntuisi olevan mitään yhtäläisyyksiä. Suomessa on kylmä, sen maa on karu ja kansa sen myötä omintakeista. Vaikka monet valittavat, että suomalaisessa yhteiskunnassa on pelkkiä lakeja, kieltoja ja sääntöjä, on niistä hyötynsäkin. Teemme työmme nöyrästi, vaikkakin ehkä vakavina, mutta pidämme kiinni sovituista asioista. Suomalaisen sanaan voi luottaa. Asumme kaukana toisistamme, emme ole tottuneita jakamaan, pidämme huolen omista asioistamme ja tarvitsemme tilamme. Silti toisaalta olemme luotettavia ja lojaaleja läheisillemme.

Kroatiassa on kuuma, maa on vehreää ja sen myötä kulttuuri ja ihmiset ovat mukautunut päivän kiertoon. Kun aurinko paistaa, maa tarjoaa parastaan ja on helpompaa hymyillä. Keskustelu julkisillakin paikoilla on kovaäänistä ja avointa, ja kaikki ovat tottuneet pitämään enemmän ääntä itsestään. Huolet ja murheet, niin omat kuin naapurin, ovat yhteisiä. Ihmisiä tervehditään poskisuukoilla ja on normaalia olla hyvin lähellä keskustelukumppania, halailla ja nojailla. Kroatiassa huominen on huomenna. On tyypillistä luvata asioita hoidettavaksi ja tehtäväksi huomenna, mutta kun huominen koittaa, asia on edelleen tekemättä. Se tehdään tulevaisuuden huomenna, jos tehdään ollenkaan.

Tiedän, ettei mitään kansaa voi yleistää niin kuin tein edellä, mutta jotakin perää noissa kokemuksieni mukaan kuitenkin on. Maiden välillä on myös yhtäläisyyksiä, ja merkittävin niistä on mielestäni se jokin pienen maan ihmisten sisukkuus, joka kenties heijastuu taannoin käydyistä sodista. Kroatia on hyvin nuori itsenäinen valtio, ja monet omanikäiseni täällä ovat kokeneet sodan. Kroatia erosi Jugoslaviasta vuonna 1991, jolloin se myös soti itsenäisyydestään. Se on myös uusi jäsen Euroopan Unionissa, ja monet yhteiskunnalliset asiat ovat vielä sosialismin jäljiltä, joka puolestaan on peruja toisen maailmansodan ajoilta.

Erityisesti kaipaan sitä suomalaisen omaa, jakamatonta tilaa, josta olen puhunut jo aiemminkin. Jatkuva älämölö ei yksinkertaisesti sovi minulle, mutta kyse on tietysti myös persoonallisuuden ominaisuuksista. Poskisuukkoihin tottuu nopeasti, kun asiaan ei sen kummemmin kiinnitä huomiota. Ja muuten, muistutuksena, että nimestään huolimatta tässä tervehdyksessä suukotellaan ilmaa tervehdittävän vieressä, ei suinkaan poskea. Eikä suulle osumisen vaaraa yleensä ole...

Huominen on huomenna tai joskus tulevaisuudessa-asenteesta minulla on vielä paljon oppimista. Tämä johtuu toki kärsimättömästä luonteestanikin, mutta silti... Olen jo lähes epätoivoisesti yrittänyt saada itselleni kitaraa, ja se on luvattu minulle useasta eri paikasta - jos olisin koskaan saanut ne kaikki, voisin jo perustaa soitinkaupan. Vieraassa maassa olet kuitenkin lähes kokonaan toisten varassa, joten odottamista on pakko opetella.

Mitä koti-ikävään tulee, kaipaan totta kai läheisiä ihmisiä ja monia suomalaisia asioita. Varsinkin kun kuulen esimerkiksi miten lehdet ovat puhjenneet koivuihin, miten koulut ovat päättyneet, ystävät ovat menneet järven rantaan paistamaan makkaraa tai kun kuulen nettiradiosta jonkun typerän suomalaisen iskelmärenkutuksen, johon en kotona ollessani ole kiinnittänyt mitään huomiota, jokin kumma määrittelemätön läikähtää sisällä. Se tuntuu yhtä aikaa viiltävän kipeältä mutta myös ihanalta. Lähdin matkaan sillä asenteella, että kotiin voi palata aina ja pääsen täältä pois koska tahansa, jos jokin asia käy niin ylitsepääsemättömäksi. Nyt on kuitenkin aika nauttia uusista kokemuksista ja ottaa niistä kaikki ilo irti. Ehkä juuri siksi minulla on niin hyvä olla. Nyt ja tässä.

Kissoja ja ristiäisiä

Vapaaehtoistyö on siitä jännää hommaa, että sen kautta tulee osallistuttua jos jonninmoisiin kissanristiäisiin, mihin tuskin kotona tulisi lähdettyä mukaan. Siinä on myös vapaaehtoistyön idea, että kun osallistut aktiivisesti erilaisiin tapahtumiin ja teet monipuolisia tehtäviä, opit itsestäsi ja muista, omista taidoista ja vahvuuksista. Huomaat, miten monenlaisiin asioihin oikeasti pystyt, kun vain alat tehdä jotakin, ja miten mitättömältäkin tuntuvilla taidoilla voit auttaa toisia suuresti. Siinä taitaisi olla ideaa myös koko elämälle...

Tässä hommassa myös tehtävien vaativuustaso vaihtelee leikkaa-liimaa-askartelusta julkisiin esiintymisiin ja ompelusta kesäleirin järjestämiseen. Tämä muutaman vuoden ikäinen nuoriso-organisaatio on siitä kunnianhimoinen toimija täällä, että se toimii paikallisella tasolla lasten, nuorten ja eläkeläisten parissa, järjestää jatkuvalla syötöllä kansainvälisiä koulutuksia, nuorisovaihtoja, vapaaehtoistyöpaikkoja (jossa siis itsekin olen) sekä suunnittelee kaupunkiin nuorisohostellia konferenssisaleineen ja infopisteineen yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa.

Katu-Kimbleä varainkeruutapahtumassa

Leikkaa-liimaa-askartelua toimistossa

Toimistohommia ja tiedonhankintaa

KANSAINVÄLINEN tikanheittokisa pubissa

Jalkapallo-ottelu lähiössä

Viralliset palkintojen jakajat jalkapallo-ottelussa

Nuorisovaltuuston tapaamisessa kaupungintalolla

Nyt kun kesä on virallisesti alkanut, eli lämmintä on joka päivä 30 astetta ja koko kaupunki alkaa olla tupaten täynnä saksalaisia ja italialaisia turisteja, alkavat myös kesäkiireet, jos noissa edellä mainituissa tehtävissä ei ole vielä tarpeeksi. Kesäkuussa alkavat kansainväliset kesäleirit läheisellä leirintäalueella, ja heinäkuussa tämä vanha kaupunki täyttyy kulttuuri- ja taidetapahtumista, musiikista, tuoksuista, ruuasta, ihmisistä... Ei ole epäilystäkään siitä, ettenkö olisi oikeassa paikassa!

Vanha kaupunki itsessään ilman sen kummempia tapahtumia on valokuvauksellisen kaunis ja saa minut haukkomaan henkeä vieläkin. Varsinkin, kun ilta-aurinko värjää kirjavat talot, kapeat kujat ja kujilla vilistävät kissat. Kun siitä tulee erilaisten musiikki- ja teatteriesitysten ja taidenäyttelyiden näyttämö, voin vain kuvitella sitä lumoutumisen määrää. Toukokuun aikana tuli otettu noin 800 kuvaa, ja pelkästään tästä vanhasta kaupungista muutama sata. Se kannatti, sillä sain kutsun osallistua valokuvanäyttelyyn, sillä paikallisten mielestä tuoreet silmät näkevät mielenkiintoisia yksityiskohtia, joita kujiin tottuneet eivät enää huomaa. Vielä en siis voi jakaa parhaita otoksia, sillä ne on säästettävä näyttelyyn, mutta kuitenkin muutama kuva tässä alla. Palataan asiaan myöhemmin.

Balkanilaista hunajaa...

Kuuman auringon kypsyttämä balkanilainen hunaja on notkeaa ja imelää. Se on syntynyt viileiden vuoristopurojen solinassa, keskikesän paahteessa oliivipelloilla ja puran puhaltaessa talven kylminä kuukausina. Siinä on ripaus kirpeää polttopuiden savua, meren syvänturkooseja sävyjä ja aaltojen kohinaa sileitä rantakiviä vasten. Se välkkyy hämyisissä tummissa silmissä, piilee pitkien ripsien takana ja sekoittuu viinilasillisiin, joista ei saa kieltäytyä...

Parhaimmat ja imelimmät lusikalliset voivat tulla kirpeään salmiakkiin tottuneelle viileänvaalealle skandinaaville yllätyksenä:

Istrian valkoviini on yhtä vaaleaa kuin suomalaisnaisen iho, ja suomalaisnaisen iho on vaaleaa siksi, että tämä on syönyt mansikoita.

Suomalaisen ei ole vaikeaa oppia kroaattia, jos on hyvä paikallinen opettaja, mutta kroatialaisen sen sijaan on vaikeaa oppia suomen kieltä, koska sinisiin silmiin tuijottelu häiritsee keskittymistä ja tekee siitä mahdotonta. Myös eräskin suomalainen nimi on vaikea muistaa ja lausua, mutta sinisilmiä ei voi ne nähtyään koskaan unohtaa.

Mikäli haluan jäädä näille sijoille lopun elämäksi, on tulevaisuuden toimeentulo taattu, sillä täällä voi perustaa yrityksen suhteessa 90-10, josta tuo isompi lohko tulee luonnollisesti minulle. Rikastuttuani voin rakentaa upean kivitalon ruusupuutarhoineen vuoren rinteelle.

Paras tulee kuitenkin lopuksi: "Olet niin älykäs nainen, että varmasti ymmärrät, etten puhu tällaista huvikseni."

Sen pituinen se.