En ole juuri kertonut blogissani siitä, millaisia töitä olen täällä tehnyt. Se johtuu siitä, että en ole tehnyt oikein mitään. Ainakaan mitään, mitä kuvittelin tulevani tänne tekemään. "Graafista suunnittelua, nettisivujen ylläpitoa ja sisällön tuottamista, musiikki- ja taidetapahtumien järjestämistä"... Olen istunut kuumassa kirkossa 8 tuntia päivässä katsellen hämähäkin kiipeilyä ikkunan pielessä, kantanut tuoleja, leikellyt vähän pahvia ja istunut facebookissa tuntitolkulla omilla sivuillani ja katsellut kissavideoita. Olen turhautunut ja tuntenut itseni täysin tarpeettomaksi. Olen lyönyt päätäni seinään ja tehnyt siihen ison rei'än asumisjärjestelyiden takia. Se muuten varmaan rikkoi lämminvesivaraajan, sillä oltiin viimeiset kolme, neljä päivää ilman lämmintä vettä...
Toimivia ratkaisuja! |
Viime viikolla söin muuten lihapiirakan, jonka sisällä oli mikä lie käsikranaatin pala, joka tietenkin mursi kulmahampaasta palan. Menin hammaslääkäriin ja siellä kyllä tehtiin kroatialainen kansallisennätys ajassa mitattuna. Minut istutettiin tuoliin ja kun avasin suuni, en ehtinyt sanoa sanaakaan siitä miksi tulin kun jo oli vempeleet suussa. Pylly penkkiin, imuri päälle ja paikka puuttuvan palan päälle. Tuurillaan taisi mennä oikeaan hampaaseen. Siinä rytäkässä oli lähteä taju ja niin sitä oltiin jalat ylhäällä hoitajan avustamana ja kylmä rätti otsalla. Omin jaloin kuitenkin lopulta kävelin ulos ja ihmettelin taas kerran miten jouduinkaan tällaiseen tilanteeseen.
Projekteja on varmasti niin monenlaisia kuin on tekijöitä ja osallistujiakin. Sisältö ja sen toteutuminen riippuu niin monesta asiasta, että on oikeastaan mahdotonta ennakkoon sanoa mikä toimii ja kenelle. Niin hienolta kuin tämänkin projektin kuvaus ennakkoon kuulosti, oli todellisuus aivan toinen. Nyt on ankarasti mietittävä voinko niellä pettymykseni työtehtävien ja asumisen suhteen, voidaanko niitä jotenkin muuttaa vai onko yksinkertaisesti helpompaa ostaa paluulippu kotiin ja lähteä taas kohti uusia seikkailuja.
Pysy siellä! Älä luovuta vielä - eli voimia sulle! Nimim. Been there, done that
VastaaPoistaKiitos. Minä yritän vielä etsiä uusia keinoja. :)
PoistaOlisikohan siitä mitään apua jos me koordinoivana tahona käytäisiin vähän keskustelua tehtävän sisällöstä vastaanottavan organisaation kanssa?
VastaaPoista