Koti käymässä

Viimeiset reilu pari viikkoa on mennyt suomalaisissa merkeissä. Ystävät ja vanhemmat olivat ilonani täällä, ja aika meni ihan huomaamatta. Kuun puolivälissä vietimme myös ensimmäistä kertaa yhteistä iltaa kansainvälisten illallisten merkeissä, jossa sopivasti Suomi toimi isäntämaana. Valmistimme lomalaisten kanssa karjalanpiirakoita, munavoita ja korvapuusteja kroatilaisessa loma-asunnossa. Välillä meni sähkötkin poikki, kai uuni oli liian kuuma ja vei liikaa virtaa, mutta jopa elämämme ensimmäiset karjalanpiirakatkin onnistuivat täydellisesti. Ne muistetaan varmasti vielä pitkään.

Piirakkakaulinta ei tähän hätään löytynyt, mutta hyvin kävi taputellenkin.

Semikarjalaisia ja ainakin hyvin suomalaisia piirakoita.

Pullat vaakatasoon, niin ei tule vinkuroita.

Iltaan osallistui parisenkymmentä henkeä, jotka olivat kotoisin Kroatiasta, Slovakiasta, Belgiasta, Espanjasta, Portugalista, Unkarista, Serbiasta ja Suomesta. Syömisten ja juomisten lisäksi valmistin multimediaesityksen, jossa kerroin suomalaisesta kulttuurista, tavoista, koulutuksesta ja elämästä yleensä. Myös luonto sai ison osan huomiosta, sillä kerroin äänin ja kuvin suomalaisen vuoden kulun. Esitystä valmistaessani opin itsekin omasta maastani uusia asioita ja opin hahmottamaan miten asiat toimivat yhteiskunnassamme.

Humoristinen kuva suomalaisesta tunteiden ilmaisusta.

Lusikalliset Leijonaa ja Lapponia-likööriä. Cola ei kuulu joukkoon.

Illan ehtoisa sinivalkoinen emäntä.

Nam!

Ruokapöytä tyhjeni, paitsi salmiakit jäivät lautaselleen...

Myös ajokilometrejä karttui tuona aikana yli 1200. Istrian maakunnan kaupungit ja reitit alkavat olla jo melko tuttuja. Mieleenpainuvimman reissun tein vanhempien kanssa Istrian ulkopuolelle, Plitvicen kansallispuistoon, jonka kauneutta ja ihmeellisyyttä eivät sanat riitä kertomaan. Pienestä sateesta, sumusta ja harmaasta taivaastakin huolimatta nuo maailmankuulut putoavat, kristallinkirkkaat järvet ja putoukset olivat henkeäsalpaavan kauniita. Jonkin niin upean edessä sitä vain voi ihmetellä, miten paljon kaikkea uskomatonta luonnossa ja ihmeellistä maailmassa voikaan olla.

Kulunut kuukausi on antanut uutta energiaa ja toisaalta myös jälleen uutta perspektiiviä elämiseen täällä. Koti, perhe ja ystävät ovat minulle tärkeitä ja olen kaivannut niitä paljon. Kotoisten vierailijoiden kanssa keskustellessa oli hienoa huomata, että onkin oppinut jo aika paljon siitä kulttuurista, jonka keskellä elää, vaikka aina ei ole siltä tuntunutkaan.

Tajunnanvirtana vailla sen kummempaa järjestystä olen selaillut mielessäni ajatuksia esimerkiksi siitä, miten suuresti ympäristömme, perheemme, kotimme, lähipiirimme ja kulttuurimme vaikuttavat meihin. Mikä tekee suomalaisesta suomalaisen, kroatialaisesta kroatialaisen ja niin edelleen, ja miksi jokin kansa on sellainen kuin on. Miksi jotkin asiat ovat ominaisia jollekin kansalle ja toiselle taas eivät, ja miten luonnonolosuhteetkin vaikuttavat niihin merkittävästi. Tai mistä kielet ovat syntyneet, miksi niitä on alettu puhua niin kuin niitä puhutaan, ja miten suuri merkitys kielellä on oman identiteetin ja kulttuurisen minän muodostamisessa. Miten olen oppinut pieniä sanoja ja joskus hyvällä tuurilla pystyn ymmärtämään mistä jossakin keskustelussa puhutaan. Elämä uuden kulttuurin keskellä ja matkalla yleensä opettaa varmasti vähintään yhtä paljon kuin monen vuoden koulutus.