Rovinj

Sen kapeissa, sileiksi kuluneissa kivikaduissa oli jotakin taianomaista. Jopa turistien kansoittamina niiden käveleminen tuntui elämykseltä. Korkeat talot piilottelivat toinen toisiaan nurkkiensa ja sokkeloisuutensa takana. Seinät kohosivat korkeina kirkkaissa väreissä kirkkaansinistä taivasta vastaan. Pienet, toinen toistaan erilaisemmat taiteilijoiden ja käsityöläisten puodit saivat käsillätekijän huokailemaan. Meren huuhtelemat seinät olivat jo aikoja antaneet vedelle periksi, ja laivat keinuivat laineilla pärskien pisaroita rantatielle.

Kirkontornin rappuja oli noustu liian monta kertaa. Askeleista kuluneet askelmat natisivat ja saivat minut hikoilemaan. Loppumattomilta tuntuvien tikkaiden kipuaminen oli kuitenkin sen arvoista. Ylhäältä katsottuna kaupungin tiilikatot olivat kuin meren rantaan kudottu tilkkutäkki.

Satamassa oli laiskaa. Ilma, matalalla lentävät lokit, aallot ja aurinko. Suihkulähteen reunalla istuva joulupukki pyyhki hikeä aurinkolasiensa alta.

Laskeva aurinko värjäsi Rovinjin rantakadun raukean punaiseksi. Se sai ihmiset pysähtymään rannan varrelle, rakastuneet parit takertumaan tiukemmin toisiinsa ja ottamaan lukuisia valokuvia tuosta lumoavasta hetkestä.