Balkanilaista hunajaa...

Kuuman auringon kypsyttämä balkanilainen hunaja on notkeaa ja imelää. Se on syntynyt viileiden vuoristopurojen solinassa, keskikesän paahteessa oliivipelloilla ja puran puhaltaessa talven kylminä kuukausina. Siinä on ripaus kirpeää polttopuiden savua, meren syvänturkooseja sävyjä ja aaltojen kohinaa sileitä rantakiviä vasten. Se välkkyy hämyisissä tummissa silmissä, piilee pitkien ripsien takana ja sekoittuu viinilasillisiin, joista ei saa kieltäytyä...

Parhaimmat ja imelimmät lusikalliset voivat tulla kirpeään salmiakkiin tottuneelle viileänvaalealle skandinaaville yllätyksenä:

Istrian valkoviini on yhtä vaaleaa kuin suomalaisnaisen iho, ja suomalaisnaisen iho on vaaleaa siksi, että tämä on syönyt mansikoita.

Suomalaisen ei ole vaikeaa oppia kroaattia, jos on hyvä paikallinen opettaja, mutta kroatialaisen sen sijaan on vaikeaa oppia suomen kieltä, koska sinisiin silmiin tuijottelu häiritsee keskittymistä ja tekee siitä mahdotonta. Myös eräskin suomalainen nimi on vaikea muistaa ja lausua, mutta sinisilmiä ei voi ne nähtyään koskaan unohtaa.

Mikäli haluan jäädä näille sijoille lopun elämäksi, on tulevaisuuden toimeentulo taattu, sillä täällä voi perustaa yrityksen suhteessa 90-10, josta tuo isompi lohko tulee luonnollisesti minulle. Rikastuttuani voin rakentaa upean kivitalon ruusupuutarhoineen vuoren rinteelle.

Paras tulee kuitenkin lopuksi: "Olet niin älykäs nainen, että varmasti ymmärrät, etten puhu tällaista huvikseni."

Sen pituinen se.